Jos olet käynyt tantra- ja kohtaamisilloissa, saatat tunnistaa tämän. Piiri asettuu, hengitys syvenee, katse kohtaa katseen. Kosketus tuntuu turvalliselta. Ilta päättyy halauksiin ja sanaan kiitos.
Ja joskus, ei aina, seuraavana päivänä huomaat että jotain jäi puuttumaan. Että sanoit kyllä hetkeen, johon olisit halunnut sanoa ehkä. Että sulauduit ryhmään ennen kuin ehdit kysyä mitä itse halusit.
Tämä ei ole vika. Tämä on rakenne.
Yhteys on tantrapiireissä hyvin harjoiteltu taito. Niin on eikin sanominen, sitä harjoitellaan paljon ja hyvästä syystä. Harvemmin harjoitellaan sitä eitä, joka ei mahdu harjoitukseen. Sitä, joka katkaisee kauniin hetken. Sitä, jonka jälkeen toinen pettyy ja sinä jäät huoneeseen sen kanssa.
Se ei näytä yhtä kauniilta ulospäin. Se näyttää siltä, että joku jää omaan tilaansa silloin, kun huone sulautuu yhteen. Ja juuri siinä hetkessä on helppo pelätä muuttuvansa itse ongelmaksi. Että kaunis yhteys rikkoutuu, ja rikkoja olit sinä.
Siksi on helpompi liittyä sellaisena, jollaisena arvelee muiden toivovan. Se toimii. Ja se maksaa.
Tässä illassa harjoitellaan toista tapaa: lähestyä toista kunnioittaen ja pysyä silti omana itsenään. Se ei ole asenne vaan taito, ja hermosto oppii sen vain toistamalla, riittävän pienin askelin ja ilmapiirissä, jossa kumpikin vastaus kelpaa.
Mukaasi on tarkoitus jäädä jotain, joka kantaa tämän illan ulkopuolelle. Rohkeutta olla erillinen myös siellä, missä kukaan ei ohjaa harjoitusta.
Sillä vain joku, joka on joku, voi oikeasti liittyä.