SUMUSTA SELKEYTEEN -LIVEPÄIVÄ

Suunta, joka tuntuu sekä järkevältä että omalta

Livepäivä, joka pohjautuu VAPAUS & YHTEYS -menetelmään.

Lauantaina 21.11.2026 klo 12-19. Tapaninvainio, Helsinki. Enintään 14 osallistujaa. 47 euroa.

Olet tottunut pärjäämään. Mutta mitä oikeasti haluat?

Ehkä tiedät jo tarkasti, mikä ei enää toimi, mutta se, mitä tilalle tulee, on vielä sumussa. Olet yrittänyt ratkaista asian kuten kaiken muunkin, ajattelemalla, ja huomannut, ettei ajattelu yksin riitä.

Selkeys ei synny lisäämällä uusia ajatuksia vanhojen päälle. Se syntyy sisältä, kun ajattelu ja keho saavat puhua samaan aikaan ja joku muu kuulee, mitä sanot.

”Juuson sessiossa sain kuitenkin reilussa tunnissa enemmän selkeyttä kuin sadoissa tunneissa, joita olen asiaa aiemmin jumpannut.”
Sakari, yrittäjä

Mitä saat päivästä

Selkeyden omista toimintatavoistasi: näet, mihin olet nojannut ja miksi.

Kokemuksen siitä, miltä tuntuu toimia toisin.

Selkeämmän oman suunnan ja seuraavan askeleen, jonka olet itse valinnut ja aiot toteuttaa.

Työkaluja, joilla palaat itseesi, kun kaipaat rauhaa ja selkeyttä.

Työkirjan PDF:nä ja opetusosuudet videona jälkikäteen.

Paperi auttaa muistamaan, mutta selkeys on sinussa.

Miten päivä etenee

Päivä rakentuu VAPAUS & YHTEYS -menetelmän neljästä askeleesta, jotka kuljetaan pareina: vapauden askel ja yhteyden askel rinnakkain, niin kuin vasen ja oikea jalka. Yhdellä jalalla ei kävele pitkälle.

Ensimmäinen pari: Valpastuminen ja Yksilöllisyys. Huomaat, mihin olet nojannut, ja kokeilet, miltä tuntuu olla oma itsesi toisen edessä.

Toinen pari: Avoimuus ja Heittäytyminen. Lasket pois sen, mikä ei ole omaasi, ja otat askeleen kohti toista omana itsenäsi, yrittämättä miellyttää tai hakea hyväksyntää.

Jokaisessa askeleessa kerron ensin, miksi se on olemassa. Sitten pohdimme kysymyksiä, teemme ohjatun harjoituksen ja puramme sen yhdessä. Päivän lopuksi kokoat oman suuntasi ja seuraavan askeleesi.

Kenelle tämä on ja kenelle ei

Sinulle, jos pärjäät mutta suunta on sumussa, eikä lisäajattelu ole auttanut.

Sinulle myös, jos ajattelet, ettet ole tarpeeksi henkinen tällaiseen. Jokaisella harjoituksella on perustelu, ja ajattelu on mukana koko ajan.

Tämä ei ole terapiaa. Jos olet akuutissa kriisissä, hae ensin apua siihen.

Turvallisuus ja vapaaehtoisuus

Kaikki on vapaaehtoista, koko ajan. Mistä tahansa harjoituksesta tai kierroksesta voit jäädä pois, eikä syytä kysytä.

Ryhmä on pieni, ja työskentelemme pareissa, pienryhmissä ja koko ryhmänä.

Vain opetusosuudet tallennetaan. Kamera kuvaa minua, ei osallistujia.

Miksi hinta on 47 euroa

Tämä on uusi päivä, ja haluan, että mahdollisimman moni pääsee kokeilemaan sitä. Siksi ensimmäinen Sumusta selkeyteen -päivä maksaa 47 euroa.

Takuu. Jos päivä ei ollut aikasi arvoinen, sano se ennen kuin lähdet, niin palautan hinnan.

Valmennuksistani sanottua

”Ymmärsin, ettei uutta reittiä tarvitse etsiä suorittamalla.”
Anton, insinööri

Kuka ohjaa

Juuso Kangas

Olen suuntavalmentaja ja diplomi-insinööri, joka lakkasi optimoimasta elämää. Olin urallani nousussa ja hyvässä asemassa, kun keho pakotti pysähtymään. Siitä alkoi tie, jonka varrella tämä menetelmä syntyi.

Olen valmentanut vuodesta 2018.

Ennen kuin ilmoittaudut

Tarvitsenko aiempaa kokemusta?

Et tarvitse. Kerron jokaisen harjoituksen perustelun, ja ajattelu saa olla mukana koko ajan.

Tarvitseeko minun ottaa jotain mukaan?

Omat eväät tunnin ruokatauolle ja muistiinpanovälineet. Jääkaappi on käytettävissä.

Entä jos en tunne siellä ketään?

Useimmat tulevat yksin. Parit ja pienryhmät vaihtuvat, joten et jää sivuun.

Voinko siirtää paikkani, jos en pääsekään?

Ilmoittautuminen on sitova, mutta voit antaa tai myydä paikkasi eteenpäin. Kerro minulle, kuka tulee tilallesi, niin osaan odottaa oikeaa ihmistä.

Mistä tiedän tarkan osoitteen?

Saat tarkan osoitteen ja käytännön ohjeet sähköpostitse heti ilmoittautumisen jälkeen.

Varaa paikkasi

Lauantaina 21.11.2026 klo 12-19, ovet aukeavat klo 11.45
Tervapääskynpolku 10 A, Tapaninvainio, Helsinki
Enintään 14 osallistujaa
47 euroa

Jos haluat, että päivästä jää käteen oma suunta eikä vain uusia ajatuksia, tämä päivä on sinulle. Varaa paikkasi alta.

Kun ilmoittaudut, pääset samalla ilmaiselle sähköpostilistalleni. Saat lukea ajatuksiani ja kuulet ensimmäisenä tulevista tapahtumista ja kursseista. Listalta pääset myös pois yhdellä klikkauksella.

Kaupan ehdot lyhyesti. Hinta on 47 euroa, ja se sisältää arvonlisäveron. Kyseessä on kertamaksu, ei toistuvaa veloitusta. Voit maksaa kortilla, Apple Paylla tai Klarnalla. Saat tilausvahvistuksen ja kuitin sähköpostitse heti maksun jälkeen.

Ilmoittautuminen on sitova. Jos et pääse tulemaan, voit myydä tai antaa paikkasi eteenpäin. Jos päivä ei ollut aikasi arvoinen, sano se ennen kuin lähdet, niin palautan hinnan.

Tilaamalla hyväksyt toimitusehdot ja tietosuojaselosteen. Myyjän tiedot ovat sivun alalaidassa.

Juuso Matias Kangas, Purpose & Profit. Y-tunnus 2897504-5. Tervapääskynpolku 10 A, 00780 Helsinki. juuso@juusokangas.com. Puhelin 040 761 3886.

Toimitusehdot  ·  Tietosuojaseloste

Sumusta selkeyteen -livepäivä pohjautuu VAPAUS & YHTEYS -menetelmään.