Useimmat ankkurimme on laskettu kauan sitten

Nojasin pitkään uskomukseen, että elämä on ongelma, joka ratkeaa riittävän hyvällä järjestelmällä. En pitänyt sitä uskomuksena vaan todellisuutena. Se kantoi, kunnes keho pysäytti minut ja makasin kaksi vuotta sängyn pohjalla.

Siellä kysymys ”kuka minä olen” lakkasi olemasta filosofiaa. Jälkikäteen näen sen niin, että ankkuri irtosi ja jätti jälkeensä kysymyksen, johon se oli siihen asti vastannut puolestani. Kuka minä olen, jos en tämä. Minulle se oli pieni kuolema.

Palasin tähän syyspäivän tasauksen vuoksi järjestetyssä tapahtumassa. Keskustelukumppanini kertoi ankkuroivansa itsensä tietoisesti eri asioihin pysyäkseen toimijana. Kesken keskustelun minulle syntyi toinen ajatus: ankkureita voi myös tiedostaa.

Useimmat ankkurimme on laskettu niin kauan sitten, ettemme muista laskeneemme niitä. ”Minä olen Juuso.” Ammatti, titteli, rooli perheessä, uskomus siitä, miten maailma toimii. Kun jokin kantaa tarpeeksi kauan, se lakkaa näyttämästä kannattelijalta ja alkaa tuntua lattialta. Lattiaa ei edes huomaa. Se on vain siinä ja kannattelee. Siksi oman ankkurin huomaa usein vasta, kun se irtoaa.

Ankkuri on eri asia kuin lattia. Se on työkalu, joka lasketaan, kun halutaan pysyä paikallaan, ja nostetaan, kun on aika lähteä. Sitä käytetään tilanteen ja kelin mukaan.

Ankkuri voi olla myös toisessa ihmisessä. Silloin pysyn paikallani, koska joku muu pitää minua paikallani, ja hintaa maksetaan hitaasti: en enää erota, mikä on minua ja mikä häntä. Se voi näyttää pitkään läheisyydeltä.

Luonteva liike irtoamisen jälkeen on etsiä uusi ja raskaampi ankkuri: uusi titteli, uusi järjestelmä, uusi ihminen. Epäilen, että se kantaa harvoin pitkään, koska kaava on sama.

Ankkureita on hyvä olla. Myrskyssä ne pitävät paikallaan. Välillä ne kuitenkin pitävät paikassa, jossa en enää haluaisi olla. Silloin ankkurin voi nostaa hetkeksi, siirtyä ja laskea sen uudelleen. Eri tilanteisiin sopivat eri ankkurit, ja viisautta on tietää, milloin ankkuria kannattaa käyttää ja milloin nostaa.

Voi siis olla ankkuroitunut ja nähdä ankkurinsa yhtä aikaa. Tätä yhtäaikaisuutta kutsun sekäettäisyydeksi: hahmottamistavaksi, jossa näennäisesti vastakkaiset asiat voivat olla yhtä aikaa totta. Se kulkee mukana myös kirjassa, jota parhaillaan kokoan.

Näkemisellä on hintansa, ja se kannattaa sanoa ääneen. Ankkuria, jonka on kerran nähnyt ankkurina, ei saa enää takaisin lattiaksi. Titteli, jonka varassa on seissyt vuosia, alkaa näyttää valinnalta, ja valinnasta joutuu vastaamaan itse. Ymmärrän hyvin, jos sitä ei halua katsoa heti.

Pieni harjoitus. Kirjoita paperille ”Minä olen…” ja täydennä lause viidellä eri tavalla. Katso listaa hetki. Mikä niistä tuntuu lattialta? Ja minkä niistä voisit nostaa hetkeksi?

P.S. VAPAUS & YHTEYS -menetelmässä ensimmäinen askel on valpastuminen: huomataan, mihin on nojannut. Tekemäni maksuton Suorittajan testi voi auttaa siinä. Se vie kolme minuuttia ja näyttää, mikä neljästä alueesta on sinulla nyt päällimmäisenä. Tee testi