Gebser ja Wilber keskustelevat: onko tietoisuudella tikkaat?

Jean Gebser ja Ken Wilber kuvaavat samaa asiaa, ihmisen tietoisuuden muuttumista, kahdella hyvin erilaisella kuvalla. Wilberille tietoisuus kasvaa vaiheittain, ja jokainen uusi vaihe ylittää edellisen ja sisältää sen. Gebserille tietoisuus ei kasva portaittain vaan muuttuu äkillisinä mutaatioina, ja kaikki aiemmat tavat olla ihminen ovat yhä läsnä, juuri nyt, jokaisessa meissä. Molemmat puhuvat integraalisesta tietoisuudesta, mutta Wilberille se tarkoittaa kykyä pitää kaikki näkökulmat yhtä aikaa, Gebserille vapautta perspektiivistä.

He eivät koskaan tavanneet. Gebser kuoli Bernissä vuonna 1973, ja Wilberin ensimmäinen kirja ilmestyi neljä vuotta myöhemmin. Wilber kuitenkin luki Gebseriä, otti häneltä sanaston ja rakensi siitä osan omasta kartastaan. Gebser-tutkijoiden mukaan juuri siinä tapahtui jotain ratkaisevaa: kartta pysyi samannäköisenä, mutta sen merkitys kääntyi.

Alla oleva keskustelu on kuviteltu. Kumpikaan ei ole sanonut näitä repliikkejä tässä muodossa. Olen luonut ne heidän kirjojensa ja keskeisten tulkitsijoidensa pohjalta niin uskollisesti kuin osaan, ja merkinnyt lopun lähdeosioon, mikä on dokumentoitua ja mikä tulkintaa. Kun hahmo sanoo kirjoittaneensa jotain, ajatus on hänen omasta tekstistään, suomentamani ja usein tiivistämäni. Muu on mukaelmaa.

Keskustelu käydään berniläisessä kahvilassa, jonka ikkunasta näkyy kaupungin vanha kellotorni. Aika ei tunnu kahvilassa oikein kulkevan. Se sopii Gebserille. Wilber vilkaisee silti kelloaan.

Ensimmäinen kahvi: taso vai rakenne, evoluutio vai mutaatio?

Wilber tulee sisään hieman myöhässä, kädessään kirjapino. Gebser istuu jo ikkunapöydässä. Hänen kahvinsa on jäähtynyt, mutta hän ei näytä huomanneen.

Wilber: Herra Gebser. Tämä on kunnia. Olen kutsunut teitä kehitysneroksi painetussa tekstissä, joten sanon sen nyt myös kasvotusten. Saanko sanoa Jean?

Gebser: Saatte. Syntyessäni minut kastettiin Hansiksi, joten jos haluatte mennä alkuperään asti, sekin käy.

Wilber: (nauraa) Mennään alkuperään vasta myöhemmin. Siitä meillä on riitaa riittämiin. Aloitetaan helposta: olette minulle tärkeä. Teiltä sain nimet arkaainen, maaginen, myyttinen, mentaalinen ja integraalinen. Ihmiskunnan historia sai teidän ansiostanne rungon. Rakensin sen varaan kirjan nimeltä Up from Eden.

Gebser: Ylös Eedenistä. Nimi kertoo jo paljon. Ylös. Minä en ole koskaan kirjoittanut, että mikään menisi ylöspäin.

Wilber: Ette sanalla, mutta rakenteella kyllä. Maaginen tulee ennen myyttistä, myyttinen ennen mentaalista, ja integraalinen viimeisenä. Se on järjestys. Ja jokainen järjestys, jossa myöhempi pitää sisällään aiemman, on kehitystä. Minä kutsun sitä nimellä ylittää ja sisältää: uusi vaihe menee edellisen yli, mutta ottaa sen mukaansa osaksi itseään.

Gebser: Kirjoitin sivuja siitä, miksi en käytä sanoja taso tai vaihe. Puhuin rakenteista, Strukturen. Taso houkuttelee ajattelemaan avaruudessa: alempi ja ylempi, matala ja korkea. Ja juuri tämä tilallinen ajattelu on sitä, mitä yritin nähdä läpi. Kirjoitin, että tasoista puhuminen vain vahvistaa perspektiivistä näkemystä.

Wilber: Mutta lapsi kehittyy. Kolmevuotias ajattelee maagisesti: jos hän sulkee silmänsä, häntä ei nähdä. Seitsemänvuotias elää säännöissä ja tarinoissa. Nuori oppii ajattelemaan abstraktisti. Tämä on tutkittua. Piaget, Kohlberg, Loevinger. Te kuvasitte kulttuuria, minä huomasin, että sama kaari näkyy yksilössä. Se oli mielestäni lahja teidän ajattelullenne.

Gebser: Ja minusta se oli käännös, jossa jotain jäi matkalle. Kun maaginen rakenne liitetään kolmevuotiaaseen, siitä tulee lapsellinen. Siitä tulee jotain, mistä kasvetaan ulos. Minulle maaginen on yhä läsnä teissäkin, aikuisessa miehessä. Se on siinä, kun aistitte huoneen tunnelman ennen kuin kukaan on sanonut mitään. Se ei ole keskeneräistä ajattelua. Se on toinen tapa olla yhteydessä.

Wilber: Mutta juuri niin minäkin sanon. Ylittää ja sisältää. Maaginen ei katoa minnekään.

Gebser: Se säilyy kellarissa. Teidän talossanne aiemmat kerrokset ovat perustuksia, joiden päälle on rakennettu. Ne kantavat, mutta niissä ei asuta. Minun kuvassani ne eivät ole kerroksia ollenkaan. Ne ovat kuin eri valoja samassa huoneessa. Jokainen niistä on yhtä totta, ja jokaisella on kaksi tapaa olla: tehokas ja vajavainen.

Wilber: Selittäkää se. Lukijamme haluavat sen varmasti kuulla.

Gebser: Jokainen rakenne alkaa laadullisena ja rapautuu määrälliseksi. Maagisen tehokas muoto on loitsu, joka sitoo ihmisen luontoon ja yhteisöön. Vajavainen muoto on noituus, vallankäyttö. Myyttisen tehokas muoto on alkumyytti, joka kantaa merkitystä. Vajavainen on mytologia, tyhjä kertomus. Mentaalisen tehokas muoto on suunnattu ajattelu, joka pystyy näkemään ja päättelemään. Vajavainen on pilkkova järki, joka halkoo hiuksia loputtomiin. Ongelma ei koskaan ole rakenne itse. Ongelma on sen kohtuuttomuus.

Wilber: Ja tässä me olemme lähellä toisiamme. Minulla jokaisella vaiheella on terve ja sairas muotonsa. Terve järki tuottaa tieteen ja ihmisoikeudet. Sairas järki tuottaa ympäristötuhon ja ihmisen, joka ei tunne enää kehoaan.

Gebser: Niin. Siinä olemme samaa mieltä. Mutta kysykää itseltänne: miksi teidän mallissanne vajavainen muoto on aina sairaus, joka pitää parantaa ennen kuin pääsee seuraavaan vaiheeseen, kun minun mallissani se on merkki siitä, että rakenne on tullut tiensä päähän?

Wilber: Koska kehitys toimii juuri niin. Kun vaihe on käytetty loppuun, se alkaa sairastaa, ja sairaus pakottaa kasvamaan. Kriisi on kasvun moottori.

Gebser: Ei aivan. Ja tämä on ensimmäinen todellinen eromme. Te puhutte kehityksestä. Minä kirjoitin, että kehityksen ja edistyksen kaltaiset harhaanjohtavat käsitteet pitää sulkea pois. Todellinen prosessi tapahtuu hypyissä. Mutaatioina. Spontaanisti, ennalta määräämättä, epäjatkuvasti. Jatkuvuus on jälkikäteen päälle liimattu kertomus.

Wilber: Mutta biologinen mutaatiokin on osa evoluutiota. Ette pääse sanasta eroon valitsemalla toisen sanan biologiasta.

Gebser: Valitsin sanan juuri siksi, että se katkaisee jatkumon. Biologinen mutaatio erikoistaa eliötä, kaventaa sitä. Kutsuin sitä miinusmutaatioksi. Tietoisuuden mutaatio tekee päinvastoin: se tihentää, lisää ulottuvuuden. Plusmutaatio. Ja vielä yksi asia. Saksaksi alkuperä on Ursprung, kirjaimellisesti alkuhyppy. Mutaatio on hyppy, ja jokainen hyppy tulee alkuperästä, ei edellisestä vaiheesta.

Wilber: Kauniisti sanottu. Mutta katsokaa omaa tekstiänne. Kirjoitatte, että jokaisessa mutaatiossa tietoisuus voimistuu ja saa uuden ulottuvuuden. Kirjoitatte, että henki tulee jokaisessa mutaatiossa ihmiselle paremmin toteutettavaksi. Ja kirjoitatte, että ne, jotka eivät hyväksy uutta ja pitävät kiinni vanhasta, jäävät tulevien sukupolvien aikana sivuun. Jean, tuo on suunta. Tuo on teleologiaa, päämäärähakuisuutta. Te vain kiellätte sen samalla kun teette sitä.

Gebser on hetken hiljaa. Hän kääntää kuppiaan.

Gebser: Tämä on rehellinen havainto, ja tutkijani ovat kiistelleet siitä minun jälkeeni. Myönnän jännitteen. Mutta katsokaa, mitä kirjoitin myös: jokainen mutaatio on rikastumista, mutta samalla köyhtymistä. Edistys on myös etääntymistä. Kirjoitin, että se on poispäin kulkemista alkuperästä. Teillä jokainen askel on voitto. Minulla jokainen hyppy maksaa jotain. Mentaalinen ihminen sai tilan ja menetti kuulumisen.

Wilber: Ja myöhemmin kirjoititte kirjan, jonka alaotsikko on Evoluutio jälkiseurantana. Käytitte itse sanaa evoluutio.

Gebser: Evolution als Nachvollzug. Jälkiseurantana, uudelleen kulkemisena. Evoluutio ei siinä ole kiipeämistä kohti jotain uutta vaan sen tietoiseksi tulemista, mikä on ollut koko ajan. Jos sanaa haluaa käyttää, sitä pitää käyttää näin.

Wilber: Hyvä on. Kirjataan pöytäkirjaan, että olemme eri mieltä sanasta, mutta ehkä vähemmän eri mieltä asiasta kuin luulimme.

Gebser: Kirjataan. Te pidätte pöytäkirjoista.

Toinen kahvi: Petrarca vuorella ja mitä aperspektiivinen tarkoittaa

Tarjoilija tuo uudet kupit. Wilber ottaa kirjapinostaan ohuen pokkarin, Gebser osoittaa ikkunasta kellotornia.

Gebser: Näettekö tuon kellon? Tiedättekö, milloin Euroopassa pystytettiin ensimmäinen julkinen kello? Westminsterissä vuonna 1283. Se on minulle yhtä tärkeä vuosiluku kuin moni sota. Siitä alkaen aika alkoi muuttua mitattavaksi, tilan kaltaiseksi. Ja vähän myöhemmin, vuonna 1336, eräs italialainen runoilija kiipesi vuorelle.

Wilber: Petrarca ja Mont Ventoux. Tämä on teidän kuuluisin kohtauksenne.

Gebser: Petrarca kiipesi huipulle, katsoi alas ja näki ensimmäistä kertaa maiseman. Hän rajasi katseellaan palan luontoa kokonaisuudesta. Kirjoitin, että hän oli ensimmäinen eurooppalainen, joka astui ulos sienalaisten maalarien kultaisesta taustasta. Ennen häntä maalauksissa ei ollut syvyyttä, ei katsojan paikkaa. Pyhimykset leijuivat kultaisessa tilattomuudessa. Petrarcan jälkeen maalarit oppivat perspektiivin, ja Leonardo vei sen täydellisyyteen.

Wilber: Ja minä ajattelen, että tuo hetki oli suurenmoinen. Ihminen löysi oman näkökulmansa. Ilman sitä ei ole tiedettä, ei yksilöä, ei omaatuntoa, joka voi sanoa kirkolle ei.

Gebser: Aivan. En halua kuulostaa siltä, että haikailisin kultaista taustaa takaisin. Perspektiivi oli valtava saavutus. Mutta kuulkaa, mitä Petrarcalle tapahtui seuraavaksi. Hän järkyttyi näkemästään, avasi taskustaan Augustinuksen Tunnustukset ja käänsi katseensa sisäänpäin. Hän pakeni tilasta aikaan. Hän oli löytänyt maailman ja samassa hetkessä huomannut olevansa siitä erillään.

Wilber: Erillinen minä.

Gebser: Perspektiivi ei ainoastaan laajenna ihmisen maailmankuvaa, kirjoitin, vaan myös kaventaa hänen näkökenttäänsä. Se paikantaa katsojan yhtä lailla kuin katsotun. Katsoja istuu kiinteässä pisteessä, ja kaikki, mitä hän näkee, on sektori, viipale. Kirjoitin, että sektori nousee ympyrän edelle ja osa painaa enemmän kuin kokonaisuus. Ja sitten se lause, jonka toivoisin teidän lukevan kahdesti.

Wilber: Kuuntelen.

Gebser: Kun sektorin päälle yritetään liimata kokonaisuus, tuloksena on totaalisuus. Ja totaalisuus ei ole kokonaisuus.

Wilber nojaa taaksepäin.

Wilber: Ymmärrän, mihin tähtäätte. Mutta antakaa minun ensin kertoa, mitä minä tarkoitan perspektiiveillä, koska ne ovat koko myöhäisen työni ytimessä. Ihminen kehittyy kyvyssään ottaa näkökulmia. Lapsi näkee vain omansa. Myöhemmin hän pystyy asettumaan toisen asemaan. Sitten hän pystyy katsomaan omaa ryhmäänsä ulkopuolelta. Sitten useita kulttuureja rinnakkain. Rationaalisuus on ennen kaikkea kykyä ottaa perspektiivejä. Kirjoitin jopa, että siksi te kutsuitte sitä perspektiiviseksi järjeksi.

Gebser: Niin kirjoititte. Ja hyvin kirjoititte. Jatkakaa.

Wilber: Ja kun ihminen pystyy pitämään monia perspektiivejä yhtä aikaa, nostamatta mitään niistä kohtuuttomasti muiden yläpuolelle, hän on saavuttanut sen, mitä te kutsuitte integraali-aperspektiiviseksi. Kirjoitin sen juuri noin Integral Psychology -kirjassani vuonna 2000. Ja myöhemmin menin pidemmälle. Sanoin, että todellisessa maailmassa ei ole havaintoja, on vain perspektiivejä. Koko kosmos on rakennettu perspektiiveistä. Kehitin niille jopa oman integraalisen matematiikan: ensimmäisen, toisen ja kolmannen persoonan näkökulmat ja niiden yhdistelmät.

Gebser: Ja tässä se on. Tässä on koko keskustelumme solmukohta, ja olen iloinen, että pääsimme siihen näin nopeasti.

Wilber: Missä?

Gebser: Te luette aperspektiivisen tarkoittavan monta perspektiiviä yhtä aikaa. Minä tarkoitin vapautta perspektiivistä. Etuliite a- ei minulla ole kieltävä. Kirjoitin tämän heti kirjani toisella sivulla. Aperspektiivinen ei ole perspektiivisen vastakohta. Perspektiivisen vastakohta on epäperspektiivinen, se kultainen tausta. Käytin etuliitettä vapauttavana, en kieltävänä. Latinan privare tarkoittaa vapauttaa. Sama kolmikko kuin epälooginen, looginen ja alooginen. Amoraalinen ei ole moraaliton, eikä arationaalinen ole irrationaalinen.

Wilber: Mutta vapaus perspektiivistä on juuri sitä, että mikään perspektiivi ei ole lopullinen. Sanomme samaa.

Gebser: Ette sano. Kirjoitin myös, ja tämä on teille tärkein lause koko kirjassani: aperspektiivinen ei yritä yhdistää rinnakkain olevia rakenteita eikä sovittaa niitä yhteen eikä tehdä niistä synteesiä. Jos se olisi synteesi, se olisi vain perspektiivis-rationaalista. Synteesi on järjen työtä. Se on edelleen joku, joka seisoo jossain pisteessä ja kokoaa näkymät yhteen kuvaan.

Wilber: Vision-logic. Näkymälogiikka. Se on minun nimeni sille kyvylle, joka pitää kaikki perspektiivit yhtä aikaa.

Gebser: Ja te itse sanotte, että näkymälogiikka on yhä mielen ilmiö. Muistan, että kirjoititte niin. Olipa se kuinka kokonaisvaltaista tahansa, se on yhä mentaalisen alueen kehitystä.

Wilber: Kirjoitin. Ja juuri siksi asetin sen yläpuolelle vielä uusia vaiheita, joissa mieli itse ylitetään.

Gebser: Mutta silloin te ette ole lukenut minua. Te olette lukenut omaa näkymälogiikkaanne ja antanut sille minun nimeni. Minun integraalinen ei ole kyky pitää useita näkökulmia yhtä aikaa. Se on läpinäkyvyyttä. Kreikaksi diaphanes, se mikä kuultaa läpi. Kun aiemmat rakenteet tulevat läpinäkyviksi, ihminen ei enää istu kiinteässä katselupisteessä. Hän ei kokoa kuvaa. Hän näkee kuvan läpi.

Wilber: Hetkinen. Te puhutte nyt kokemuksesta, joka minun kartassani on tila, ei vaihe. Läpinäkyvyys, minättömyys, katsojan katoaminen. Nämä ovat meditaation tiloja, joita ihminen voi kokea missä kehitysvaiheessa tahansa. Tilat ovat ilmaisia, rakenteet ansaitaan. Te sekoitatte tilan ja rakenteen.

Gebser: Ja te erotatte ne niin tarkasti, että ette huomaa erottelun olevan itse perspektiivinen ele.

Wilber: Mutta te koitte itse sellaisen tilan. Intiassa, Sarnathissa, vuonna 1961. Kerrotaan, että zen-opettaja D. T. Suzuki kuuli kuvauksenne ja sanoi, ettei se ollut irrationaalista vaan arationaalista, ei samadhia vaan satori. Valaistumisen välähdys. Tila, Jean.

Gebser: En puhunut siitä vuosiin. Siinä ei ollut mitään hurmiota, ei mitään, mikä olisi vienyt minut pois itsestäni. Se oli raitis. Sen jälkeen kaikki oli paikallaan. Jos sitä haluatte kutsua tilaksi, kutsukaa. Minusta se ei ollut käynti jossain korkeammalla, vaan sen näkemistä, mikä oli ollut täällä koko ajan.

Wilber: Juuri noin minä kuvaan ei-duaalista tilaa.

Gebser: Silloin olemme jälleen samaa mieltä asiasta mutta eri mieltä siitä, mihin kohtaan karttaa se kuuluu. Ja yksi asia vielä. En puhu minättömyydestä. Minättömyys on taantumista maagiseen. Puhun minävapaudesta. Kirjoitin, että se ei ole minän menetys eikä sen kieltäminen. Minä jää. Mutta se ei enää ole kiintopiste, jonka ympärille maailma järjestyy.

Wilber: Sitten kysyn suoraan. Käytin kirjassani Sex, Ecology, Spirituality sanaparia aperspektiivinen hulluus. Tarkoitin postmodernia tilaa, jossa mikään näkökulma ei ole toista parempi ja kaikki on yhtä totta. Siitä seuraa loputon itseristiriita.

Gebser: Tiedän. Ja pyydän anteeksi suoruuttani, mutta se on minun sanastossani lähes loukkaus. Aperspektiivinen on koherenssia, yhtenäisyyttä. Se ei voi olla hulluutta. Se, mitä te kuvaatte, on perspektiivisen maailman viimeinen vaihe. Perspektiivi, joka on viety äärimmilleen, on hajonnut miljooniksi pisteiksi, joista jokainen näkee vain oman sektorinsa. Kirjoitin aikanani, että nykyeurooppalainen pystyy näkemään vain oman sektorinsa. Kutsuin sitä tunnelinäöksi. Te näette saman ilmiön ja annatte sille sen nimen, joka kuuluu sen parannuskeinolle.

Wilber: (hiljaa) Tuo osuu.

Gebser: Ei tarvitse olla huolissaan. Meillä on sama diagnoosi. Erimielisyytemme koskee sitä, mitä lääke on.

Kolmas kahvi: Wilberin integraaliteoria eli kartta, jossa on kaikki

Wilber levittää pöydälle paperiliinan ja alkaa piirtää neliötä, jonka hän jakaa neljään osaan.

Wilber: Sallikaa, että näytän kokonaisuuden. Tämä on AQAL, lyhenne sanoista all quadrants, all levels. Kaikki neljännekset, kaikki tasot, kaikki linjat, kaikki tilat, kaikki tyypit. Vasen yläruutu on yksilön sisäinen kokemus, minä. Oikea yläruutu on keho ja käyttäytyminen, se mitä ulkoa voi mitata. Vasen alaruutu on yhteinen kulttuurimme, merkitykset joita jaamme. Oikea alaruutu on järjestelmät, taloudet ja instituutiot. Jokainen hetki, jokainen ajatus, jokainen tapahtuma näkyy kaikissa neljässä.

Gebser: Ja tasot?

Wilber: Ne kulkevat keskeltä ulospäin, kuin vuosirenkaat. Arkaainen, maaginen, myyttinen, rationaalinen, pluralistinen. Sitten toinen kerros: holistinen ja integraali. Ja kolmas kerros, jonka harvat tavoittavat: para-mieli, meta-mieli, ylimieli ja supermieli. Kaksi viimeistä nimeä lainasin Sri Aurobindolta. Annoin tasoille värit, indigosta violettiin ja ultraviolettiin ja lopulta kirkkaaseen valoon. Linjat taas ovat eri älykkyyksiä: ajattelu, tunteet, moraali, ihmissuhteet. Ihminen voi olla nero yhdellä linjalla ja lapsi toisella.

Gebser: Pluralistinen. Se on uusi. Minulla ei ole sellaista rakennetta.

Wilber: Ei ole. Lisäsin sen.

Gebser: Ja kaavioissanne se on minun sarakkeessani. Tutkijat ovat huomanneet sen. Panitte nimeni sellaisen vaiheen viereen, jota en ole koskaan kuvannut.

Wilber: Tein virheen taulukossa. Myönnän. Mutta asia itse on todellinen. 1960-luvulta alkaen nousi suuri joukko ihmisiä, jotka eivät enää uskoneet modernin järjen ylivaltaan. He arvostivat moninaisuutta, tunteita, yhteisöä. Se on oma vaiheensa. Arvioin, että Yhdysvalloissa noin viidennes tai neljännes ihmisistä on nyt siinä, ja vain noin viisi prosenttia integraaleissa vaiheissa.

Gebser: Prosentteja. Mistä ne tulevat?

Wilber: Kehityspsykologien mittauksista ja omista arvioistani.

Gebser: Ja tässä minun on kysyttävä jotain, mikä ei ole kohteliasta. Te olette mitannut ihmisiä ja jakanut heidät väreihin. Te tiedätte, kuinka moni on vihreä ja kuinka moni turkoosi. Kun joku kritisoi teitä, voitte vastata, että hän kritisoi alemmasta vaiheesta käsin. Ettekö näe, että tämä on juuri sitä, mitä mentaalinen rakenne tekee vajavaisessa muodossaan? Se mittaa, luokittelee ja asettaa järjestykseen. Ja nyt se asettaa järjestykseen myös henkisyyden.

Wilber: Ymmärrän kysymyksen. Mutta vastaus on tämä: ilman karttaa ei ole navigointia. Jos haluamme ymmärtää, miksi ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, miksi demokratiat hajoavat, miksi henkinen opettaja voi olla valaistunut ja silti käyttäytyä kuin heimopäällikkö, tarvitsemme erotteluja. Henkinen kokemus ei takaa kypsyyttä. Nämä ovat eri ulottuvuuksia. Ilman tätä erottelua henkiset yhteisöt ovat sokeita omille varjoilleen.

Gebser: Tässä te olette oikeassa, ja sanon sen mielelläni. Minulla ei ole tätä erottelua. En kirjoittanut siitä, miten yksi ihminen kasvaa lapsesta aikuiseksi, enkä siitä, miten syvä meditaatiokokemus ja arkinen kypsyys voivat olla aivan eri paikoissa samassa ihmisessä. Se on teidän ansionne.

Wilber: Kiitos. Sitten vielä yksi asia, jossa olen arvostellut teitä ankarasti. Väitin aikoinaan, että te puristitte kömpelösti integraaliseen vaiheeseen monta erillistä ylirationaalista vaihetta. Te pysähdyitte liian aikaisin. Teidän integraalinen rakenteenne on minun kartassani vain yksi vaihe matkalla, ja sen jälkeen tulevat vasta varsinaiset henkiset vaiheet. Ehkä se on vain vaihe yhä suuremmassa avautumisessa.

Gebser: Ja minä kysyn: mistä te tiedätte, että henkinen on ylempänä? Kirjoitin, että läpinäkyvyys on hengellisen ilmenemismuoto. Henki ei ole tikkaiden yläpäässä. Se kuultaa läpi tässä, nyt, kaikessa. Kun asetatte henkisyyden tasoille, joita on neljä kerrosta integraalin yläpuolella, te teette siitä vuorenhuipun. Ja me puhuimme juuri siitä, mitä vuorenhuipulla tapahtuu.

Wilber: Petrarca.

Gebser: Joku seisoo huipulla ja katsoo alas. Ja on erillään.

Wilber: (hymyilee) Te olette hyvä. Mutta vastaan teille omalla aseellanne. Teillä on viisi rakennetta. Viisi, ei yhtään enempää. Ystävänne Georg Feuerstein, joka puolusti teitä minua vastaan, myönsi itse, että mallinne jättää levottoman vaikutelman, kuin kaikki sulkeutuisi. Kuin historia loppuisi teihin. Minun kartassani evoluutio jatkuu loputtomiin. Kukaan ei ole viimeinen.

Gebser: Tämä on hyvä vastaväite, ja otan sen vastaan. Mutta huomatkaa: minulla integraalinen ei ole viimeinen porras, vaan se, jossa portaat lakkaavat olemasta pääasia. Teidän loputon evoluutionne on edelleen portaikko, vain ilman ylintä askelmaa.

Wilber: Ja teidän neljäs ulottuvuutenne on edelleen ulottuvuus. Te itse laskitte: arkaainen nollaulotteinen, maaginen yksiulotteinen, myyttinen kaksiulotteinen, mentaalinen kolmiulotteinen ja integraalinen neliulotteinen. Jean, te laskette.

Gebser naurahtaa ensimmäistä kertaa ääneen.

Gebser: Olen mentaalinen ihminen. En ole koskaan väittänyt muuta. Kirjoitin kirjani järjellä, koska en muuta osannut. Kirjoitin myös, että integraalista ei voi esittää vaan sen voi vain tajuta totuudessa. Tiesin, että kirjani pettää itsensä joka sivulla. Se on rehellisempää kuin rakentaa kartta, joka väittää näkevänsä kaiken.

Wilber: Minun karttani ei väitä näkevänsä kaikkea. Se väittää, että kaikilla on osatotuus. Kukaan ei ole niin älykäs, että olisi väärässä sata prosenttia ajasta.

Gebser: Kaunis lause. Ja se on synteesi. Te keräätte kaikkien osatotuudet yhteen suureen kuvaan. Kysyn vielä kerran: kuka istuu siinä pisteessä, josta kuva on koottu?

Wilber: Kukaan ei istu. Integraali ei ole yksi näkökulma, vaan kyky liikkua kaikkien välillä.

Gebser: Silloin olemme lähempänä toisiamme kuin kaavionne antavat ymmärtää. Mutta kaavionne puhuvat kovempaa kuin te.

Neljäs kahvi: ymmärsikö Wilber Gebseriä?

Ulkona kellotorni lyö. Wilber vilkaisee sitä, Gebser ei.

Wilber: Kysytään suoraan. Ymmärränkö minä teitä väärin?

Gebser: Ymmärrätte minua hyvin. Ehkä paremmin kuin moni muu. Mutta ymmärrätte minut kääntämällä. Te otatte sen, mitä sanon, ja etsitte sille paikan kartastanne. Ja kun paikka löytyy, asia on teidän mielestänne ymmärretty. Te ette lue minua väärin. Te luette minua perspektiivisesti. Ja minun koko työni käsittelee sitä, mitä perspektiivinen lukeminen tekee asioille.

Wilber: Mutta eikö jokainen ymmärrys ole kääntämistä? Te käänsitte Petrarcan, Leonardon ja Picasson omaan rakenteiden kieleenne.

Gebser: Totta. Ja tein sen valikoiden. Myönnän sen. Käytin todisteinani taideteoksia, runoja ja sanojen alkuperiä. Joku voisi sanoa, että valitsin ne, jotka sopivat kuvaani.

Wilber: Joku on sanonut. Ja vielä enemmän: lähes kaikki esimerkkinne ovat Euroopasta. Sanoitte itse esipuheessanne kirjoittavanne länsimaisesta näkökulmasta. Kiina ja Japani tunsivat omat tapansa kuvata tilaa vuosisatoja ennen Brunelleschia, eikä niistä ole kirjassanne paljoakaan. Te kuvasitte ihmiskunnan historiaa, mutta ihmiskuntanne asui enimmäkseen Euroopassa.

Gebser: Se on oikea kritiikki. Matkustin myöhemmin Aasiaan ja kirjoitin siitä kirjan, Aasia hymyilee toisin. Ymmärsin siellä, kuinka paljon olin ohittanut. Silti olin ehtinyt kirjoittaa pääteokseni, ja osa sen tuomioista Intian uskonnoista oli liian nopeita. Ystäväni Feuerstein kirjoitti kuolemani jälkeen, etten tuntenut sitä valtavaa tietoisuuden tekniikkaa, jonka Intian perinteet olivat kehittäneet. Hän oli oikeassa.

Wilber: Ja minä olen tässä kohdassa ehkä vielä heikommilla, jos olen rehellinen. Minäkin asetin kulttuureja järjestykseen. Minua on syytetty siitä, että teen buddhalaisesta ei-duaalisuudesta kaikkien perinteiden huipun ja muut ovat vain matkalla sinne.

Gebser: Siinä olemme molemmat lännen lapsia.

Wilber: Mutta sallikaa minun palata siihen, mitä aloitimme. Te olitte ensin. Julkaisitte pääteoksenne vuosina 1949 ja 1953. Minä luin teitä ensin lyhyiden englanninkielisten artikkelien kautta, ennen kuin pääteoksenne käännettiin englanniksi vuonna 1985. Joku tutkija on huomauttanut, että moni tuntee teidät paremmin sen kautta, mitä minä olen teistä sanonut, kuin omien tekstienne kautta.

Gebser: Se on tuntunut oudolta. Ihmiset tulevat luokseni ja kertovat, mitä minä ajattelen.

Wilber: Ja tässä on paradoksi. Minun mallissani myöhempi vaihe näkee aina aiemman osittaisena. Se näkee, mitä aiempi ei nähnyt. Joten minun logiikallani minun pitäisi nähdä teidät selvemmin kuin te näitte itsenne.

Gebser: (hymyilee) Ja minun logiikallani aiempi sisältää jo myöhemmän. Kirjoitin, että piilevyys, latenssi, on tulevaisuuden osoitettava läsnäolo. Tuleva on jo nyt, kätkettynä. Joten minun logiikallani minä näin teidät jo silloin, kun ette vielä ollut kirjoittanut riviäkään. Ja varoitin teistä.

Wilber: Varoititte?

Gebser: En nimeltä. Mutta kirjoitin, että tietoisuuden laajentaminen on vain tilallisesti ajateltua määrän kasvattamista ja siksi harhaa. Kaikki riippuu tietoisuuden tihentymisestä, intensiivistymisestä. Ei laajentumisesta. Teidän kehityksenne laajenee: lisää perspektiivejä, lisää neljänneksiä, lisää tasoja, lisää sarakkeita. Minun kehitykseni, jos sitä nyt kehitykseksi kutsutaan, tihenee. Samassa hetkessä on enemmän läsnä.

Wilber: Tämä on kaunis erottelu. Ja minä kysyn: miten sitä voi tutkia? Miten ihminen tietää, onko hän tihentynyt vai vain kuvittelee niin? Minulla on mittareita, haastattelumenetelmiä ja kehitystutkimusta. Teillä on Picasso.

Gebser: Ja teillä on mittareita, joiden luotettavuutta kehitystutkijat itse ovat epäilleet. Mutta myönnän, että tässä te seisotte vahvemmalla maalla. Minulla ei ole menetelmää. Minulla on havaintoja ja luottamus siihen, että lukija tunnistaa ne. Se ei riitä tieteeksi.

Wilber: Sitten vielä yksi, ehkä kipein kohta. Sanoitte, että arkaainen rakenne on lähimpänä alkuperää. Minä sanon, että se on kauimpana. Alkuperä ei ole yksinkertainen eikä monimutkainen. Se on kategorioiden ulkopuolella. Jos yksinkertaisuus tuo lähemmäs alkuperää, mato on lähempänä Jumalaa kuin ihminen. Kirjoitin aikoinaan ystävällenne Feuersteinille, että koirani tietoisuutta ei myöskään häiritse maaginen, myyttinen eikä mentaalinen, joten koirani elää teidän logiikallanne tiedottomassa paratiisissa. Minä sanon, että sekä koirani että arkaainen ihminen elävät tiedottomassa helvetissä. Arkaainen on painajainen, josta historia herää.

Gebser: Koiranne on varmasti hyvä koira. Mutta te ette puhu samasta asiasta kuin minä. Alkuperä ei ole alku. Kirjoitin sen kirjani esipuheeseen: alkuperä on aina läsnä, se ei ole alku, sillä kaikki alku on sidottu aikaan. Arkaainen ei ole lähellä alkuperää ajassa eikä tilassa, vaan rakenteeltaan. Siinä ei ole vielä erotteluja, ja siksi se muistuttaa alkuperän samanaikaisuutta. Te mittaatte etäisyyttä. Ja etäisyys on taas tilallinen käsite.

Wilber: Mutta sanoitte sitä paratiisin kaltaiseksi.

Gebser: Sanoin, ja se oli vertaus. Jos paratiisi on vertaus, niin on helvettikin. Ja kirjoitin myös, että en ihannoi mennyttä enkä vaadi paluuta. Kukaan ei voi palata arkaaiseen, eikä kenenkään pidä yrittää. Se olisi taantumista, ja te kutsuisitte sitä esi- ja ylirationaalisen sekoittamiseksi. Siinä olemme täsmälleen samaa mieltä. Kaipuu takaisin heimoon, myyttiin tai loitsuun ei ole uusi tietoisuus. Se on vanhan tietoisuuden hätä.

Wilber: Minä kutsun sitä pre/trans-virheeksi: siinä sekoitetaan esirationaalinen ja ylirationaalinen, koska kumpikaan niistä ei ole rationaalinen. Näen sitä joka päivä. Ihmiset sanovat olevansa jo järjen tuolla puolen, vaikka eivät ole vielä edes saavuttaneet sitä. Ja tiedättekö, minä tein sen virheen itse. Ensimmäisessä kirjassani, jonka kirjoitin kaksikymppisenä, ajattelin, että henkinen kasvu on paluuta johonkin kadotettuun. Sitten tajusin, että emme palaa. Me kasvamme. Pre/trans-virhe oli ensimmäiseksi oma virheeni.

Gebser: Ja nyt ymmärrän teitä paremmin. Te torjuitte nuoren itsenne, joka kaipasi takaisin. Ja kun luitte minua, luulitte kuulevanne saman kaipuun. Mutta minä en koskaan puhunut paluusta. Alkuperä ei ole takana. Se ei ole edessäkään. Se on tässä.

Wilber: (pitkän tauon jälkeen) Tuo voi olla totta.

Gebser: Ja minä näen joka päivä toisen virheen. Ihmiset sanovat, että he ovat jo järjen tuolla puolen, koska he ovat rakentaneet niin hienon järkirakennelman, että se näyttää kaikelta.

Kukaan ei sano hetkeen mitään. Sitten Wilber nauraa.

Wilber: Tuo oli minulle.

Gebser: Se oli meille molemmille. Kirjoitin itsekin järkirakennelman.

Viimeinen kahvi: mitä ihminen voi tehdä maanantaina?

Kahvila hiljenee. Tarjoilija alkaa nostaa tuoleja pöydille.

Wilber: Puhutaan käytännöstä, koska ihmiset kysyvät sitä minulta aina. He lukevat kartan ja kysyvät, mitä he tekevät huomenna aamulla. Minulla on vastaus. Kehittelin työtovereideni kanssa integraalisen elämänharjoituksen. Neljä ydinaluetta: keho, mieli, henki ja varjo. Valitse yksi harjoitus jokaisesta. Se voi viedä viisi minuuttia päivässä.

Gebser: Mitä tarkoitatte varjolla?

Wilber: Se osa itseä, jota ei halua nähdä. Minulla on kolmen askeleen harjoitus: kohtaa se, puhu sille ja ole se. Ensin kohtaat sen, mikä sinua ärsyttää toisessa ihmisessä. Sitten puhut sille kuin toiselle. Lopulta sanot: tämä olen minä. Se mikä oli se, siitä tulee minä.

Gebser: Tämä kuulostaa hyvältä. Ja se on lähellä sitä, mitä itse kirjoitin. Jos ihminen etsii syyn ensin itsestään, hänen havaintonsa tulevat muutaman asteen läpinäkyvämmiksi. Kirjoitin myös, että jokainen kerta, kun ahdistuksen saa kiinni ennen kuin se vie mukanaan, ja jokainen hylätty ennakkoluulo ja kauna on jo jotain. Pienet teot.

Wilber: Ja kehitysvaiheita ei voi ohittaa. Sanon tämän aina. Kukaan ei voi hypätä suoraan integraaliseen. Mutta kasvulle voi luoda olosuhteet. Ja tiloja, syviä meditaatiokokemuksia, voi harjoitella missä vaiheessa tahansa. Ihmisellä on viisi polkua: herääminen, kasvaminen, avautuminen, puhdistuminen ja maailmaan astuminen. Herääminen tarkoittaa tiloja, kasvaminen vaiheita, avautuminen eri älykkyyksiä, puhdistuminen varjotyötä ja maailmaan astuminen sitä, että kaikki tämä näkyy elämässä.

Gebser: Ja tässä minun on oltava hankala vielä kerran. Kirjoitin, että emme tiedä, missä määrin ihmisellä on valtaa mutaatioihin. Kirjoitin, että tarvitaan hyppy, ei tie eikä polku. Ja kirjoitin, että tarkoituksettomuus on tärkeää, koska se sulkee pois hyötyajattelun. Kun integraalisesta tehdään ohjelma, siitä tulee jälleen projekti. Ja projekti on mentaalisen rakenteen lempimuoto. Ihminen alkaa suorittaa omaa heräämistään.

Wilber: Mutta ilman harjoitusta ei tapahdu mitään. Te sanotte, että se tulee itsestään. Se kuulostaa passiivisuudelta. Ihmiset lukevat kirjanne, nyökkäävät ja jatkavat kuten ennenkin.

Gebser: Tämä on reilu kritiikki. Moni lukijani on sanonut, että minulta puuttuu käytäntö. Että kuvaan uuden tietoisuuden kauniisti mutta en kerro, miten siihen asetutaan. Vastaan näin: en sanonut, että mitään ei pidä tehdä. Sanoin, että sitä ei voi pakottaa. Se on eri asia.

Wilber: Mitä sitten voi tehdä?

Gebser: Voi olla valveilla. Kirjoitin, että tietoisuus ei ole tietoa eikä omaatuntoa vaan valpasta läsnäoloa. Voi tehdä aiemmat rakenteet näkyviksi itsessään. Huomata, milloin minussa toimii maaginen: kun jokin tuntuu kohtalolta. Milloin myyttinen: kun kerron itselleni tarinaa siitä, kuka olen. Milloin mentaalinen: kun alan mitata, vertailla ja jakaa. Ei hävittää niitä. Antaa niiden tulla läpinäkyviksi. Silloin ne lakkaavat hallitsemasta. Ja lisäksi on yksi asia, josta pidän erityisesti.

Wilber: Kertokaa.

Gebser: Kirjoitin, että jokainen ihminen kokee jo nyt kaikki ajan muodot. Ajattomuuden rakkauden yhteydessä ja syvässä unessa. Rytmin jokaisessa sydämenlyönnissä. Mitatun ajan kellossa. Ja kirjoitin, että vapaa-aikaa ei pidä tuhlata vaan sitä pitää käyttää aikavapauden saavuttamiseen.

Wilber: Vapaa-aika aikavapaudeksi. Tuo on hyvä. Tuon voisi painaa kahvikuppiin.

Gebser: Älkää painako. Siitä tulisi tuote.

Wilber nauraa.

Wilber: Entä toivo? Minä uskon evoluution korjaavan itseään. Kun johtava kärki epäonnistuu, kehitys ottaa askeleen taaksepäin ja etsii uuden tien. Kirjoitin vuonna 2017, että kärki ei voi johtaa, jos se halveksii niitä, joita sen pitäisi johtaa. Uskon, että kun noin kymmenen prosenttia ihmisistä elää integraalisesti, uudet arvot alkavat levitä koko kulttuuriin. Ja kaiken takana on Eros. Henki liikkeessä. Kirjoitin, että se on kuin kuminauha meidän jokaisen kaulassa, joka vetää meitä kotiin.

Gebser: Minä kirjoitin pääteokseni esipuheen vuonna 1949, pian sodan jälkeen. Kirjoitin, että maailmanlaajuinen katastrofi lähestyy ja että jos emme voita kriisiä, se voittaa meidät. Moni pitää minua siksi synkkänä. Mutta kirjoitin myös, että uusi tietoisuus toteutuu joka tapauksessa. Kysymys on vain siitä, tapahtuuko se katastrofin kautta vai ilman sitä. Ja kirjoitin, että ratkaisevaa ei ole niiden määrä, jotka elävät uutta, vaan se intensiteetti, jolla he sitä elävät.

Wilber: Siis ette laske prosentteja.

Gebser: En laske. Teillä tarvitaan kymmenen prosenttia. Minulla riittää, että joku on todella läsnä.

Wilber: Tämä on ehkä eromme tiivistettynä. Minä luotan kehitykseen, joka kantaa meitä kaikkia eteenpäin, kunhan teemme työmme. Te luotatte johonkin, joka on jo täällä, kunhan lakkaamme peittämästä sitä.

Gebser: Ja kumpikin meistä luottaa alkuperään. Te kirjoititte ystävälleni, että alkuperä on aina läsnä. Siinä olimme samaa mieltä koko ajan. Te vain sijoitatte sen loppuun ja minä tähän.

Tarjoilija tuo laskun. Wilber ottaa sen ja alkaa jakaa sitä mielessään neljään osaan.

Gebser: Antakaa olla. Minä maksan. Minulla oli aikaa.

Lopuksi: mihin keskustelu jää

Tässä keskustelussa kukaan ei voita, eikä tarkoitus olekaan, että joku voittaisi. Molemmat näkevät jotain, mitä toinen ei näe.

Wilber näkee, että ihminen kasvaa. Lapsi ei ajattele kuin aikuinen, ja syvä henkinen kokemus voi asua samassa ihmisessä kuin kypsymätön tapa kohdella toisia. Ilman tätä erottelua henkisyydestä tulee sokea. Wilber näkee myös, että jos haluaa muutosta, jotain on tehtävä, ja hän antaa siihen välineitä.

Gebser näkee, mitä kartalle tapahtuu, kun piirtäjä unohtaa istuvansa jossain. Hän näkee, että koko kertomus nousevista tasoista on itse yksi perspektiivi, että tietoisuus ei ehkä kasva ylöspäin vaan tihenee, ja että mikään aiemmista tavoista olla ihminen ei ole kadonnut. Gebser näkee myös, että juuri halu hallita omaa kehitystä voi olla se, mikä estää sen.

Molemmilla on sokea pisteensä. Wilber kääntää aperspektiivisen moniperspektiiviseksi, eli tekee vapaudesta perspektiivistä perspektiivien kokoelman, ja asettaa ihmisiä ja kulttuureja järjestykseen tavalla, joka saattaa toistaa sitä, mitä hän kritisoi. Gebser katsoo historiaa eurooppalaisen taiteen läpi, lupaa uutta tietoisuutta ilman menetelmää ja kiistää suunnan samalla kun kirjoittaa sellaisen.

Ehkä kysymys ei ole, kumpi on oikeassa, vaan se, mitä tapahtuu, kun lukee heitä yhtä aikaa. Kun tunnistaa itsessään sen, joka haluaa kiivetä, ja sen, joka haluaa nähdä läpi.

Kumpi sinussa puhuu, kun kysyt itseltäsi, mitä seuraavaksi?

Lähteet: mikä on tietoa, mikä tulkintaa

Gebserin ajatukset on tarkistettu englanninkielisestä pääteoksesta The Ever-Present Origin (Ohio University Press, sivunumerot alla). Wilberin ajatukset on tarkistettu hänen omista teksteistään, kun ne olivat saatavilla, muuten tutkijoiden sitaateista. Luettu = nähty alkuperäistekstissä. Raportoitu = tutkija tai kommentaattori kertoo. Tulkinta = minun lisäämäni.

Kohta tekstissä	Lähde	Tila
Gebser: rakenne, ei taso; tasopuhe vahvistaa perspektiivistä näkemystä	EPO s. 43	Luettu
Gebser: kehitys ja edistys pois, prosessi hyppyinä, mutaatio, plusmutaatio, edistys etääntymisenä alkuperästä	EPO s. 37 ja 41	Luettu
Gebser: uusi rakenne ei ole korkeampi	EPO s. 301	Luettu
Gebserin oma suunta: voimistuminen, henki toteutettavampi, vanhassa pysyvät jäävät sivuun	EPO s. 41, 530 ja 542	Luettu
Westminsterin kello 1283, Petrarca 1336, kultainen tausta, pako tilasta aikaan	EPO s. 12 ja 14	Luettu
Perspektiivi laajentaa ja kaventaa, sektori ja ympyrä, totaalisuus ei ole kokonaisuus	EPO s. 18	Luettu
Aperspektiivinen: vapauttava etuliite, ei synteesi	EPO s. 2 ja 3	Luettu
Laajentaminen harhaa, intensiivistyminen ratkaisee	EPO s. 99 ja 139	Luettu
Minävapaus ei ole minän menetys; vapaa-aika aikavapaudeksi; intensiteetti, ei määrä	EPO s. 531 ja 532	Luettu
Syy ensin itsestä, havainnot läpinäkyvämmiksi	EPO s. 141	Luettu
Katastrofi lähestyy, kriisi voittaa meidät, jos emme voita sitä (1949)	EPO esipuhe s. xxvii	Luettu
Sarnath 1961 ja D. T. Suzukin kommentti satorista	Aaron Cheak	Raportoitu
Wilber: rationaalisuus on perspektiivien ottamista; integraali-aperspektiivinen on monien perspektiivien yhdistämistä; näkymälogiikka on yhä mieltä; vaiheita ei voi ohittaa	Integral Psychology (2000) s. 26 ja 28	Luettu
Wilber: maailmassa ei ole havaintoja, vain perspektiivejä	Integral Spirituality (2006), Collins	Raportoitu
Wilber: alkuperä on kategorioiden ulkopuolella, Gebserin arkaainen pre/trans-sekaannus; koirakirje Feuersteinille	Feuerstein 1997	Raportoitu
Wilber: aperspektiivinen hulluus; noin 5 % integraaleissa vaiheissa; kärki ei voi johtaa, jos se halveksii	Trump and a Post-Truth World s. 7, 8 ja 57	Luettu
Wilberin 10 %:n käännepiste	Integral Life	Raportoitu
Wilber lisäsi Gebserin sarakkeeseen pluralistisen vaiheen	Gidley 2007	Raportoitu
Rakenne vastaan vaihe, Wilber Gebserin Mercator-projektiona	Bourgeault	Raportoitu
Gebserin eurooppakeskeisyys ja Aasian sivuuttaminen	Greer, Kelly	Raportoitu
Viisi polkua (2024): herääminen, kasvaminen, avautuminen, puhdistuminen, maailmaan astuminen	Shambhala	Luettu
Wilber itse teki nuorena pre/trans-virheen ja torjui sen Gebserissä	Wilberin vaiheet: Integral World	Tulkinta
Gebser ja Wilber luottavat molemmat alkuperään, eri kohdassa	Kahvilakohtaus ja lasku	Tulkinta

P.S. Loin tämän keskustelun tekoälyn avulla, mutta olen tarkastanut ja hyväksynyt koko tekstin.